6. heinäkuuta 2025

Perinteisten synttäriarpajaisten aika


Yksitoista vuotta on kulunut blogiharrastuksen parissa. 
Kun aloittelin blogin pitämistä, 
moni asia oli toisin. 

Kotipesässä oli silloin vielä useampi ’poikanen’
ja arki kovasti erilaista kuin tällä hetkellä. 
Väki on vuosien mittaan vähentynyt 
kodin kurkihirren alta. 
Yksi toisensa jälkeen on keikkunut aikansa kotipesän reunalla,
koetellut siipiensä kantavuutta ja lähtenyt lentoon. 

Huomenna saattelemme nuorimmaisen junaan,
matkalle asepalvelukseen. 
Meillä vanhemmilla on uusi elämänvaihe edessä. 
Olemme jälleen kahdelleen niin kuin 42 vuotta sitten. 
<3




 Puitteet muuttuvat, 
mutta jatkan edelleen kirjoittamista tänne. 
Tämä on minulle mieluinen harrastus
ja omien ajatusten paikka. 
Tau(v)onpaikka. 
 
Kirjoittamalla teen näkyväksi itselleni tärkeitä asioita, 
tapahtumia, tunteita ja tekemisiä
ja tallennan muistoiksi noita ohikiitäviä hetkiä. 
Ennen kaikkea haluan nostaa esille 
arkista juhlaa,
 hyvää oloa sekä iloista mieltä, 
pientä, sievää ja merkityksellistä, 
 joka jää usein arkisessa tiimellyksessä noteeraamatta. 




Löysin ihanan Elina Keskisen runon,
joka tuntui niin omalta. 

Älä tule elämää kohtaan niin ahneeksi
ettei mikään sen tarjoama riitä
ettei onni joka kolistelee ovellasi
kättesi jälki, sydämesi maisema
saa koskaan sille kuuluvaa kiitosta.

Ettei enää muista huokaista 
keskellä täyttä päivää
kuinka juuri nyt on hyvä

Kuinka juuri tällä kohtaa
et kaipaa mitään tämän kummenpaa. 




Tykkään kirjoittaa.
Tämä on naisen, vaimon, äidin ja mummun avoin päiväkirja. 
Muistiinpanoja siitä monenkirjavasta ja elämänmakuisesta elämästä, 
mitä näissä rooleissani saan elää ja kokea. 
Elämässä on aina paljon hyvää ja kaunista. 
Olen yrittänyt muistaa, 
että se, mistä puhuu ja kirjoittaa, vahvistuu.
 
Yksi kaunis asia on se, 
että meidät on annettu toistemme rinnalle kulkemaan,
tukemaan ja jakamaan.
Keinot kohtaamiseen ja toisen ilahduttamiseen 
ovat moninaiset. 

Blogi on vuorovaikutusta 
samanhenkisten ihmisten kanssa 
ja omien oivallusten jakamista 
sekä ajatusten avaamista toisille.  
Olen itsekin saanut paljon monenlaisia vinkkejä blogipostauksista;
minusta on kiva laittaa myös omat hoksaamiset kiertoon. 




Tykkään perinteistä. 
Kutsun Sinut mukaan synttäriarpajaisiini,
joissa on arvon kaunista ja kotoista;
Pentikin Manteli -keittiöliinan ja pannulapun

Voit osallistua jättämällä viestisi  tämän postauksen kommettikentään 
tai Facebookin Tauvonpaikka-sivustolle. 
Jätä tunnistetieto sen varalle, että arpaonni suosii sinua. 
Arvon voittajan 27.7.2025 klo 20. 




Kiva, kun piipahdat Tau(v)onpaikassa! 
Onnea arpajaisiin! 

t. Kaisu 








2. heinäkuuta 2025

Pyöräretki




Pätkä Rantatietä; 
Raahe-Siikajoki-Lumijoki-Liminka-Tupos. 

Tuolla akselilla toteutui tänään pyöräilyreissu 
ja pieni lähimatkailu, 
jonka olin ajatellut tänä kesänä tekeväni. 
Oli ’aakeeta, laakeeta’, 
tasaista maastoa. 

Kävin päiväkahvilla tyttäreni luona 
ja tervehtimässä pikkuruisia kavereita. 
Oli kiva yllättää heidät 
ja yllätyin toki itsekin, 
että sain retkeni toteutettua jo tässä vaiheessa kesää. 
Matkaa kertyi 134 kilometriä.




 Rantatie kulkee tässä kohden perinteisen suomalaisen maalaismaiseman halki
ja historiallisia tielinjoja mukaileva tie onkin suosittu pyöräilyreitti.
Moninainen luonto ja monenikäinen rakennettu ympäristö avautuu 
silmien eteen molemmin puolin tietä. 




Tien pientareet kukkivat tähän aikaan sateenkaaren kaikissa väreissä. 

Auringon keltaista ja lumen valkoa,
niittyleinikkiä ja koiranputkea,
 näkyi silminkantamattomiin.  
Niiden seasta bongasin ainakin hiirenvirnaa,
suolaheinää, siankärsämöä, puna-apilaa, 
päivänkakkaroita ja kissankelloja
sekä monennäköisiä heiniä. 

Niin kauniita värejä ja huumaavaa tuoksua pitkin matkaa! 
Nautin niistä aisteillani.
Matkan etenemisen takaamiseksi kuvaaminen jäi tänään vähemmälle. 






Kumpareelle rakennettu Lumijoen kirkko on upea.
Se näkyy kauas tasaisille lakeuksille. 




Siikajoki.
Mennen tullen pysähdyin sillalle ihastelemaan maisemaa. 
Veden väsymätön liike,
niin kuin tulikin,
on aina niin rauhoittava elementti. 

~~~~~~

Hyvä reissu kaikkinensa ja päivän ilo! 
Pieni hetki yhdessä siellä päätepisteessä 
ja kesäistä kauneutta matkalla. 

Maaren Kallion haastamaan "tämän vuoden välikirjanpitoon" merkintä, 
että olen saanut tänään toteutettua liikuntatavoitteeni. 




Tykkäätkö sinä pyöräillä? 
Onko tuo pätkä Rantatietä sinulle tuttu? 
Sitä pitkin kulkee muuten myös Flatland-route

~~~~~~

Mukavaa loppuviikkoa.
Sunnuntaina onkin sitten blogini synttäripäivä
ja ehkäpä arpajaisetkin taas tuloillaan! 
Jääpä kuulolle! 






 

OSZAR »